Murros Drinks Oy
Olemme tuore juomien maahantuoja ja tukkuri, jonka raison d’être on tuoda kiinnostavia ja laadukkaita juomia, erityisesti viinejä ja oluita suomalaisille nautiskelijoille. Ajattomia elämyksiä ja rohkeita personaallisia tulkintoja ilman tukahduttavia genrerajoja, ilman viimeisimpien villitysten ja flavor-of-the-monthien perässähiihtoa.
Murros Drinksin yhteydessä toimii oma juomabrändimme, Myrrys Ferments, jonka alla teemme yhteistyötä lempituottajiemme kanssa ja tuotamme meitä henkilökohtaisesti sykähdyttäviä käymistuotteita, rajana ainoastaan mielikuvitus – ja fermentointi!
Tekijät
Tatu Hiitola
Tatu on suomalaisella olutkentällä vuosikymmenen toiminut ennakkoluuloton olutvelho, jota kiinnostaa jotakuinkin kaikki, mikä liittyy juomien valmistukseen. Suomalaisen craft-oluen uuden aallon OG-pioneeri ja yksi HIISIn alkuperäisistä perustajista. Toiminut myös virolaisen Tanker-panimon head brewerina. Tätä nykyä päätyönään touhuaa turkulaisen Kakola Brewing Companyn tuotannon parissa.
Jonas Sahlberg
Jonas on innostava innostuja ja innostaja. Kemiöläisen Kimito Brewingin perustaja ja perheyrittäjä, jolla on lisäksi väkevä kokemus juomien maahantuonnista ja myynnistä laajalla skaalalla noin 10 vuoden ajalta. Jonas on myös kokenut maistatusten pitäjä ja juomakouluttaja. Jonas onkin Murros Drinksissä siis se joka oikeasti tietää miten tätä hommaa tehdään.
Maria Kivilaakso
Maria on kuvataiteilijaksi Turun taideakatemiasta valmistunut monipuolinen luovan alan ammattilainen, jolle ovat tuttuja yhtä lailla muraalien maalaus, käsityöjuomien valmistaminen kuin niille tenhoavien etikettikuvitusten luominenkin. Hänellä on kokemusta kotimaisesta tilaviinituotannosta, ja erilaiset marja- ja hedelmäfermentit ovatkin Marian sydäntä lähellä.